Tove

Meille muutti perjantai illalla uusi ensikotikisu Nasse. Nassesta luovuttiin, koska oli todella pelokas ja arka, varsinkin kovat äänet pelottivat. Perheessä oli monta pientä lasta ja Nasse arkuuttaan sitten asui pitkän aikaa sohvan alla.

Nassen nimi vaihdettiin Toveksi. Mammalla nimittäin on sellainen muumi-olemus. Kasvoiltaan ja ilmeeltään Tove muistuttaa Piisamirottaa ja ulkomuodoltaan muumia, valkoinen, pehmoinen ja pyöreä kun on.
Nimi muutettiin myös kodin etisnnän kannalta, Nasse niminen kissa saattaa mennä nartun etsijöiltä ohi.
Arvoitukseksi jäi kuka on Toven joskus nimennyt Nasseksi, sillä edelliselle omistajalle Tove oli tullut Nassena. Tove oli löytynyt menehtyneen vanhuksen luota ja poliisit olivat toimittaneet Toven eläinsuojelun hoiviin. Ties vaikka poliisit olisivat luulleet pojaksi.

Tove on nyt ollut meillä muutaman päivän ja viettänyt ne makkarissa itsekseen tänään kuitenkin vaihdettiin niin että Tove on tutustumassa muuhun asuntoon ja muut kissat on makkarissa. Tove ei oikein muista kissoista välittänyt, meni aika lukkoon kun näki toisen kissan. Kaikki nyt on käynyt Toven luona pyörähtämässä (osa vahingossa ja osa tarkoituksella) ja kaikista tulee sama reaktio, jopa Lennartista joka ei edes katsonut Toveen päin. Noh, toivotaan että Tove ajan myötä oppii pitämään kavereistaan.

Tove on ihmisiä kohtaan todella ystävällinen, vastaa kun sille juttelee ja tulee kutsusta luokse. Syliin ei vielä anna ottaa, ei varmaan luota vielä tarpeeksi. Jutellessa Tove tulee kyllä heti näkösälle ja jos alkaa silitellä niin Tove polkee tassuillaan lattiaa, kehrää ja puskee kasvoja. Tove myös tykkää nukkua sängyssä.

Eka yö oli aika raskas, Tove itki vuoronperään joko ulos tai kotiin. Kun Tovea huomioi, se meni hetken rapsuttelun jälkeen kantokoppaan itkemään, ihan kuin olis sanonut "Noniin, nyt kyllä viet mut takas KOTIIN!". Tultuaan kopasta Tove meni ikkunalle itkenään :(
Toinen yö meni paljon paremmin, Tove nautti huomiosta seurasta ja rapsutuksista eikä pyytänyt enää ollenkaan ulos.
Ainoa mitä Tove pyytää jatkuvasti on ruoka, ja meneekin ihan mahdottomaksi kun tajuaa että joku menee keittiöön :D Taitaa mammalla olla aina nälkä. Tove onkin persoutensa takia aikalailla johdateltavissa ruoalla.

Päästin nyt Toven muutaman tunnin olkkatiseikkailun jälkeen Lulun olkkarin puolelle, ja Lulu nukkuu tässä mun vieressä. Tove on jo edistynyt sen verran että on näköetäisyydellä Lulusta ja vaan katselee, eikä murise piilossa. Lulu on kyllä niin ihana kissankesyttäjä, sillä ei koskaan murise tai pörhistele takaisin, siirtyy vaan tieltä ja menee hiuan kauemmas seuraamaan tilannetta.

Oo, Lulu asiaakin on!
Lulun on nyt vihdoin tullut aika muuttaa pysyvään kotiin. Lulu tullaan noutamaan torstaina. Tulee kyllä kova ikävä mun mustaa kainalokaveria, Lulu kun on sellainen ihanuus joka viihtyy parhaiten vieressä sohvalla loikoilemassa.
Lulun "kaulapanta projekti" on mennyt tosi hyvin, Lulu ei ole moksiskaan koko pannasta, saati sitten kulkusesta. Mun omat kissat ovat kyllä enemmän hämillään kulkusesta sillä luulevat jonkin lelun kilisevän kun Lulu rapsuttaa itseään.
Huomenna mennään Lulun kanssa rokottuksille ja tarkastukseen.

Mä harjoittelen myös keyskissavastaavan hommaa KISU:lla ja sen on kivaa mutta myös turhauttavaa. On vaikeaa auttaa ihmisiä jotka eivät osaa miettiä kuin sitä omaa ongelmaansa omalta kannaltaan ja näin vaikeuttavat minun mahdollisuuttani auttamiseen. Minusta on ihanaa olla erilaisten kissojen kanssa tekemisissä ja auttaa niitä, mutta joidenkin ihmisten kanssa on vain vaikea toimia. Mikä siinä on, että vaika tekisi mitä työtä eläinten kanssa/hyväksi, joutuu jokatapauksessa vaikeiden ihmisten kohteeksi? On pakko olla "Ihmis-ihmien" vuorovaikuitustaitoinen ym. jos haluaa auttaa eläimiä :D

Kyllä on vaa kissat niin mahtavia otuksia, että ei voi muutakuin ihailla.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, toivotaan että Tove lämpenee myös meidän pojille ja että Lulun uuden kodin kanssa menee hyvin!

Suunnitelmia

Täällä menee vaihtelevasti, mutta pääpiirteissään hyvin.

Enhän mä osannut olla ottamatta uutta ensikotikissaa, varsinkaan kun kyseessä on noin 11 vuotias seniori typy. Olen aina ollut heikkona seniorikissoihin ja senkin takia tietty lämpesin.

Mähän luulin pitkään että kyseessä on kolli, koska kissan nimi on Nasse :O KUKA antaa tyttökissalle nimen Nasse? Ja vielä nätille tyttökissalle!
Tyttö siis muuttaa meille kodinvaihtajana, pelkää perheen pienten lasten aiheuttamaa ääntä ja on tämän takia enimmäkseen joko ulkona tai piilottelee.

Lulu on nyt eläinlääkärin tarkastusta vaille valmis uuteen kotiinsa. Lulu on todella paljon reipastunut ja tullut todella ihmisläheiseksi. Lulu on ihanalla tavalla rauhallinen ja hiljainen ja suurimman osan aikaa nukkuu viekussa ja kehräilee. Lulu on menossa sokealle omistajalle, niin keksittiin sitten että kulkunen Lulun kaulassa helpottaisi arkea huomattavasti. Ostin tänään ihanan vaaleanpunaisen turvalukkopannan ja ollaankin nyt tämä päivä sen käyttöön totuteltu. Aluksi Lulu vähän vierasti pantaa, mutta on tänään käynyt normaalisti syömässä ja jiumassa ja nukkunut ihan normaalisti. Munkki oli enemmän hämillään  pannasta ja varsinkin kulkusesta sinä, munkki jopa koitti leikkiä Lulun kaulassa roikkuvalla kulkusella.

Toivotaan nyt että Nassen kanssa menee hyvin, tässä tällainen nykyisen kodin ottama kuva hänestä laitan sitten lisää kuvia kun niitä saadaan räpsittyä.

Tässä kuva vielä meidän Lulusta joka ensiviikon lopulla pääsee uuteen kotiin.

Ollaan muuten KISUn kanssa Hervannan M&M:n myymälän kissatapahtumassa 9.2. Meillä on myyntipöytä sekä lahjoituskeräys. Jos hyvin käy, niin minulla on Munkki mukana tapahtumassa näytillä. Tervetuloa kaikki"

Ikävä

Anteeksi pitkä hiljaiselo. Mulle tulee aina välillä tälläisiä kirjoituskatkoksia kun tuntuu ettei ole muka mitään kirjoitettavaa.
Kerron vähän meidän kuulumisia tähän alkuun. Meille tosiaan tuli tämä Lulu ensikotihoitoon ja Lulun kanssa menee hienosti. Lulu rakastaa tutustumisen jälkeen kaikkia ihmisiä, on todella avoin ja rauhallinen. Ainoa "tenkkapoo" tuli Lulun suhtautumisessa toisiin kissoihin, mutta nämä mun kollit on kyllä niin hyviä "kissankesyttäjiä" että kissakammoinen Lulu tottui nopeasti muiden kissojen rinnalla elämiseen. Lulu hakeutuu kyllä ihmisen läheisyyteen, muiden kissojen läheisyydestä ei välitä, mutta he kyllä pystyvät nykyään syömään vierekkäin ja nukkumaan samalla sohvalla.

Lulu on nyt saamassa uuden kodin helmikuussa ja olen siitä todella iloinen. Lulun uusi "äippä" on myös rauhallinen ja sosiaalinen joten uskon että he sopivat toisilleen juuri niin hyvin kuin mahdollista :)
Nyt kun kaikki ensikotikissat on saatu turvallisesti uuteen kotiin, voin sitten harkita ottavani uuden jäsenen meidän uuteen laumaan ja ensikotitoiminta menee uuden kissan kotiuttamisen ajaksi jäähylle. Olen kuitenkin todella ylpeä itsestäni ja tekemästäni työstä kaikkien viiden ensikotikissan kanssa. Kiitos vielä kaikille minua tukeneille, kissan uusille omistajille ym. jotka ovat taakkaani helpottaneet. Tuskin tulen silti ensikotitoimintaa koskaan lopettamaan, eli älkää nyt vaan sitä pelätkö!

Sitten siihen asiaan mistä halusin kirjoittaa.
Nyt tuli vastaan ensimmäinen vaikea ensikotikissan luovuttaminen uuteen kotiin. Naava on nimittäin alkanut todella uskaliaaksi ja sosiaaliseksi. Naava on alkanut liikuskelemaan asunnossa muuttomme jälkeen ja ottaa selkeää kontaktia. Meidän kolilauman pääjehu Nobu, kuitenkin jotenkin rasittaa Naavaa, sillä näävä käy vähän väliä härkkimässä Nobua ja saa tappelun aikaiseksi. Tälläinen tappeleminen ja välien tulehduttaminen ei tee hyvää Naavan sosialisoitumiselle, joten päätin että Naava on saata uuteen kotiin pian.
Sain kuin sainkin Naavalle parhaan mahdollisen kodin samasta perheetä kuin minne Noa (nykyään Moore) meni muutama kuukausi sitten.Olen tietysti todella onnellinen, sillä Naavan otti perhe johon todella luotan ja joista tiedän että he osaavat aran kissan kanssa toimia.
Hämmästyin vain itse todella paljon voimakasta tunnettani Naavan jatetyäni sillä aikaisempien luovutettavien kissojen kohdalla olen ollut vain hetken hiukan haikealla mielellä, mutta se olo on väistynyt melkein heti sillä olen ollut niin myötäonnellinen siitä että kissa saa hyvän kodin ja perhe saa mitä ihanimman kissan. Yleensäkin (hoito)kissasta luopuminen ei ole minulle vaikeaa, kun tiedän että se on kissalle paras vaihtoehto ja että saan sen kautta auttaa uusia hädässä olevia kissoja.

Naava kuitenkin on mulle jotenkin todella läheinen. En kuitenkaan ajatellut sen luovuttamisen olevan mitenkään vaikeaa, ainakaan NÄIN vaikeaa, ennenkuin kurvasimme uuden kodin pihasta autolla pois. Tuntui samalta kuin rakkaan kissan lopettamisen jälkeen, en pysty lopettamaan itkemistä millän. Vaikka tiedän että saan mennä katsomaan Naavaa niin paljon kuin tahdon ja tiedän että sillä on paras mahdollinen koti. Naava vaan jotenkin...on niin oma persoonansa. Tutstuin Naavaan todella hyvin ja Naavan kanssa oli helppo olla, vaikka ei antanutkaan koskea itseensä. Sellanen kissa johon ei ole fyysistä kosketusta mutta henkinen kosketus on todella voimakas.

Noh, jokaiselta kissalta oppii jotakin ja se on tärkeintä. Naavalta opin sen, ettei kissan tarvitse olla jatkuvasti sylissä tai edes näkyvillä että siihen voi kiintyä lujastikkin.
Luopuminen on kuitenkin osa elämää ja se tulee jokaisen rakkauden kohdalla vastaan, joskus luopumisella osoitetaan myös rakkautta. Nyt pitää vaan antaa itselle lupa olla hetken aikaa surullinen ja sitten vaan kohti uusia seikkailuja! Naava en kuitenkaan unohda, ihanaa astiakaappimörköäni :3

"kiitos

kun olit totta hetken

nyt mun täytyy tästä jatkaa

vierelläni teet loppuretken

vaikka se ois kuvitelmaa"