Ja lohtu on mulle, että siellä on kaikki sulle...

Ensikodissa ollut Pinkie kissa täytti edellispäivänä vuoden ja menehtyi eilen FIP:iin.

En edes osaa kirjoittaa sitä kuinka pahalta ja epäreiluta sekä riittämättömältä minusta tuntuu. Vaikka tiedän ettei sairautta olisi voinut estää eikä sitä aiheuttanut mikään muu kuin perimä, silti tuntuu siltä etten tehnyt tarpeeksi.

Pinkie oli aivan uskomattoman ihana luonteinen, energinen, iloinen ja avoin pieni kissan alku. Pinkie tuli loistavasti toimeen niin muiden kissojen, koirien kuin ihmistenkin kanssa. En olisi ikinä viikko sitten uskonut että näen Pinkien viimeisen kerran ihan pian ja vielä niin heikossa kunnossa kuin pieni oli.
Pinkie taisteli viimeiseen asti, hänelle jouduttiin antamaan kaksi rauhoittavaa pistosta ennenkuin suostui nukahtamaan.

Ikävä on järjetön, vaikka tiedän että olisin joutunut Pinkiestä luopumaan, mutta en voinut kuvitella että tällä tavalla vaan ajattelin Pinkien saavan ihanan kodin jossa olisi saanut elää arvoisensa, pitkän elämän.
Täkeintä on kuitenkin tietää ettei Pinkie kärsi enää ja tein sen minkä pystyin.
Pinkietä oltaisiin tultu katsomaan ja hakemaan uuteen kotiin eilen. Oli todella raskasta soittaa perheelle ja kertoa, ettei Pinkietä enää ole.

Olen kiitollinen kaikesta siitä mitä sain Pinkien kanssa kokea ja oppia. Mikään ei poista kokemani raskautta, mutta varmasti helpottaa ajan kanssa. Yitän muistaa Pinkien aina omana itsenään, yritän unohtaa sen surullisen ja tuskaisen viimeisen katseen jonka häneltä sain.

Lepää rauhassa, pieni urhea Pinkie.

Keinutan, kuuntelen
sut suojaan peittelen.
Keinutan, myöhä on
jo kuulen aallokon.

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan.

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
Nuku vain jos väsyttää
vielä valvon vierellä.

Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan.
Ja lohtu on mulle
että siellä on kaikki sulle.