Uusi ulkoasu vähän sisältökin ja muutama kuva

Hiukan eilen yöllä ja vielä tänäänkin kikkailin blogin ulkoasun kanssa. Ihan vieläkään ei homma miellytä silmääni 100% ja bannerikin on väliaikainen siihen saakka kunnes saan jonkun kivemman kisakuvan siihen.

Sain Piinan ja Paniikin kuvat ja esitttelyt "Nyt  hoidossa" sivulle ja lemmikkien esittelyt "Me" sivulle, en ehtinyt ottamaan kuvaa itsestäni enkä Jonista vielä.
Lisäilin myös muutaman uuden kuvan "kuvat" sivulle Piinasta ja Paniikista.

Sitten hiukan kuulumisia.

Piialla ja Paniikilla puhkesin noin 5 päivää tulonsa jälkeen todella paha silmätulehdus ja pelkäsn jo klamydiaakin sillä molempien poikien kunto meni ajoittain todella huonoksi. Eikä silmätipat tuntuneet auttavan ollenkaan.

Nyt 10 päivän ahkeran lääkitsemisen ja antibioottikuurin jälkeen pojat ovat pientä väsymystä lukuunottamatta täysin tervehtyneet.
Olin todella huolissani myös siksi, että Piinan ja Paniikin ikäiset pennut ovat todella aktiivisia tavallisesti ja molemmat pojista vain makoilivat ja tuntuivat jotenkin jopa apaattisilta ikäisikseen, mutta nyt olen huomannut että pojat ovat vain vähän tavallista rennompia tyyppejä.

Paniikki oli tullessaan hiukan arka ja viihtyi enimmäkseen sängyn alla, eikä siihen oikein koskeakkaan saanut, mutta mutaman päivän lymyilyn jälkeen arkuus loppui kuin seinää ja sen jälkeen Paniikki on ollut täysin siliteltävä ja syliteltävä. Jopa kynsien leikkaus onnistui ekalla yrittämällä kokonaan, ilman minkänlaisia ongelmia!

Piina taas....no on nimensä mukaisesti hiukan Piinaava, sillä poika seuraa ihmisten jokaista liikettä tarkasti ja kulkee mukana ihmettelmässä ihmisten hommia. Piina on aivan uskomattoman ihana kissa ihmiselle, joka ymmärtää sosiaalisen ja ihmisläheisen kissan päälle. Piinakin on täysin käsitetävissä ja syliin nostettaessa alkaa oikein kunnon kehruukone hyrrätä.

Vieraitakaan hoitopojat ei pelkä sitten tippaakaan vaan tulevat joko jo ovella vastaan tai käntyvät makoilupaikassaan selälleen odottamaan että vieras tulee rapsuttamaan vatsasta!
Edes lapsia pojat eivät osaa pelätä, 8kk siskontyttöänikin Piina vain  väisti kun tyttö oti liian kovaa turkista kiinni.

Voisin laitaa vähän kuvia joita löysin eilen konetta siivoillessani, kissoista tietty!

Munkin varpaat

Poikien välinen "halihetki"

Mä ja tänhetkiset kissat Paniikki, Neri, Nobu, Piina ja Munkki

Lulu muutamaa päivää ennen uten kotiin muuttoa

Nobu rakastaa lattialämmitystä

Munkki jääkaapisa 

Nobu testaa Kisu ry:lle tekemääni, hiukan liian pientä petiä

Pinkie muutamaa päivää ennen menehtymistään

Nobu ja Ilves ottaa rennosti

Munkki neuvoo tv-tason kokoamisessa

Sampo tervehtyneenä

Nobu ja Sampo lämmittelee terran päällä

Neri, Nobu ja Sampo aterioimassa

Kissajono kirjahyllystä

Sampo ennen uuteenkotiin muuttoaan

Nobu ja Neri, xs ja xl

Tältä näytti makkarimme kun kissat pääsi sinne riehumaan Pörrin lähdön jälkeen!

Kiitos lukemisesta ja tervetuloa kaikille uusille :)
Kommentoikaahan vähän mitä olette mieltä uudesta ulkoasusta!

Kisun ensikotiblogi

Nyt on pakko kunnostautua blogin kanssa, sillä olen päässyt mukaan Kisu ry:n omaan ensikotiblogiin!
Meillä on ollut tässä syksyn mittään ihan hurja meininki, hoitokissoja on ollut vähän ja tasaiseen tahtiin ja mahtui meille sitten noin 5 kuukautta kotihoito koirakin!

Annie koira pääsi omaan kotiinsa 2.10 ja minulle jäi kova oman koiran kaipuu :/
Koiraa en voi kyllä vielä edes harkita omaksi, sillä aloitin juuri uuden työn, PORISSA!

Muutettiin siis poikien kanssa poriin 6.10 ja pojat ovat ottaneet uuden kodin hyvin vastaan, täällä leikitään jopa enemmän kuin edellisessä kodissa ralli- ja noutoleikkejä :)

Pörri ja Sampo muuttivat myös omaan kotiin!
Pörri pääsi aivan ihanaan kotiin Kuopioon joss häntä odotteli äiti ja kouluikäinen tytär ja siellä Pörristä todella välitetään! Sain heti pojan muuton jälkeen ihania kuvia ja kuulumisia, sekä välittämisen huomasi heti sillä uusi omistaja oli todella huolissaan Pörrin syömättömyydestä. Säikähdyksellä selvittiin kuitekin ja Pörri söi hyvällä halulla jo kolmantena päivänä, taisi vain olla jännitystä uudesta kodista ja jutuista :)

Myös Sampo pääsi kokonaan tervehdyttyään uuteen kotiin Vilho kissan kaveriksi Tampereelle ja pojista on paljon tuea ja seuraa toisilleen.

Pörrin ja Sampon lähdön jälkeen meille muutti Schelmi kissa 12.9 ja on väliaikaisesti hoidossa näillä näkymin 12.11 saakka. Schelmi ei siis etsi Kisulla uutta kotia vaan asuu ensikodissa väliaikaisesti omistajan hankalan elämäntilanteen vuoksi.
Schelmi on noin 4 vuotias mustavalkoinen leikatu kolli ja todella aktivinen ja sosiaalinen, mutta ei pidä muista kissoista ollenkaan. Tämän vuoksi muutettuani omien poikien kanssa poriin, Schelmi jäi Jonille tampereelle. Pojat pitävät siellä seuraa toisilleen, eikä Schelmin tarvitse stressata muiden kissojen läsnäolosta.

Oma perheeni kasvoi pienellä Neri kissalla, joka muutti toisesta ensikodista yhdistyksen kautta meille elokuussa luovutusikäisenä. Neri on loukutettu noin 4-5 viikkoisena ilman emoa ja on tästä syystä hieman kitukasvuinen ja ruoansulatusoireinen, mutta oikein fiksu kissalapsi.
Neri on nyt noin puoli vuotiaana sen kokoinen kuin uros kissa normaalisti luovutus ikäisenä, Neri painaa noin 1720gr.
Neri on luonteeltaan reipas ja uteia ja huikan ehkä pikkuvanha kissanpentu. Neri on todella fiksu ja tuntee jo nimensä ja osaa ihan perus juttuja kuten luoksetuloa, pyynnöstä koskettamista ym.
Neristä saatte kuvia loppuvikosta kun Jon tulee kuvaamaan meistä esittelyosioon uudet kuvat.

Perhe kasvaa myös kanilapsella tämän kuun lopulla, meille muuttaa kissoja kummasuttamaan ranskanlupa jättikani uros Ink. Nobu ja Munkki ovat nähneet kaneja aiemminkin ja tulevat niiden kanssa toimeen mainiosti, Munkki opetti kanit tekemään ilkivata ja Nobu opeti ne käymään hiekalaatikolla ja pesi niitä tarkkaan ja usein :D

Päästäisinköhän nyt näihin tämän hetkisiin hoitokissoihin?

Meilä on nyt ensikodissa täällä Porissa muutama kuukausi sitten ulkosalta loukutetut arviolta puoli vuotiaat maatiaisveljekset Piina ja Paniikki.
Pojat ovat aivan uskomattoman kesyjä, antavat silittää, nostaa syliin, leikata kynnet ja antaa lääkettä ilman mitään pyyhkeitä tai ruiskukikkoja! Molemmat nukkuvat yöt sängy jalkopäässä ja rakastavat maharapsutuksia ja niiden varalta varsinkin Paniikki nukkuu aina selällään, vatsa pystyssä! :'D
Pojilla puhkesi meille muutettuaan toden näköisesti stressin aiheuttamana joko pahalaatuinen silmätulehdus tai klamydia ja veljekset ovatkin nyt antibiottikuurilla ja saavat säännöllisesti silmätippoja.
Piina ja Paniikki tulee mahtavasti toimeen muide eläinten, vieraiden ihmisten ja jopa lapsien kanssa, näistä pojista saa joku NIIN huippu kissat itselleen :)

Kuvia saatte myös hoitopojista loppuviikolla kun Jonin kanssa kuvaillaan.

Tulen varmaankin taas vaihtmaan vähän blogin ulkoasua ym. sillä kyllästyn kausittain ulkkiini, pysykää siis "kanavalla" niin näette mitä tapahtuu!

Ja meinashan unohtua tuo tekstin aiheen juttu kokonaan, eli täältä löyyy Kisu ry:n virallinen ensikotiblogi, lukekaa ja tukekaa ihmeessä myös sitä! http://kisuensikoti.blogspot.fi/

Nyt minä lähden suhaamaan töihin, kuulemisiin!

Tauko loppuu

Koitan päästä taas käsiksi bloggaamiseen!

Tauko on ollut hurja, eikä Pinkien jälkeen ole ollut muita hoitokissoja kuin Ilves ja vielä kotia etsivä ihana Pörri.

Hetken harkistin lopettavani ensiotitoiminnan kokonaan. Oma kissani Lennart menehtyi Pinkieltä saamaansa FIP virukseen ja juoduin kohtaamaan pahimman kautta ensikotitoiminnan varjopuolen. Koskaan ei voi tietää kuinka sairas hoitoon tuleva pentu on, vaikka sitä ei olisi edes loukutettu tai se ei tulisi huonoista oloista. Tällöin enskodin om,at kissatkin ovat vaarassa sairastua ja jopa menehtyä sairauteen.

Mietn pitkään lopettamsta ja luovuttamista ja olin todella tolaltani, sillä kahden nuoren lemmikin, josita toinen oli oma rakastakin rakkaampi, menetys oli todella raskasta. Mietin että selviänkö tästäkään ja jos selviän niin jaksanko käydä saman läpi uudelleen.
En kuitenkaan ehtinyt pitää taukoa sillä täällä oli Lennartin kuollessa kaksi ensikotikissaa huollettavana, ja hyvä niin, sillä hoitokissat pitivät ajatukseni kasassa ja minut kiireisenä.

Lopulta tajusin olevan etuoikeutettu sillä sain niin uskomattoman hienot kissapersoonat edes hetkeksi elämääni ja saan tehdä näin hienoa työtä.

Omat kissani ovat ehkä suurimmassa roolissa ensikotityössä. Ne näyttävät uusille kissolle kotielämän mallia, tukevat ja ymmärtävät hylättyjä ja pelokkaita tavalla jota ihmnen ei voi koskaan ymärtää saati tarjota. Ensikottoimintani olisi todella erilaista ilman omia, uskomattoman lahjakkaita, henoja ja kilttejä kissojani ja arkojen ensikotilaisten sopeutuminen kestäisi varmasti kauemmin.

Olen myös sitä mieltä että jokaiselle annetaan sen verran surua kuin jaksavat kantaa. Pinke ja Lennart tulivat luokseni koska tiesivät minun arvostavan hedän lyhyttä elämäänsä täysllä, jaksavan tastellla hedän kanssaan ja hyvästellä heidät ylpeinä.

Jatkoin ensikotitoimintaa ja olen todella onnellinen siitä päätöksestä, sillä sen päätöksen mukana sain tarinaani upean pienen kissan Sampon.

Sampo tuli meille tehohoitoon 31.7 mentyään todella huonoon kuntoon. Sampo oksenteli nelisen päivää ja menetti paljon painoa. Sampolle annettiin jopa mahdollinen parvo epäly, mutta uskon että kyseessä oli todella raju flunssa tai vatsaflunssa, jota jo valmiiksi heikkokuntoisen kissan elimistö ei pystynyt selättämään.
Pakkosyötin ja juotin Sampoa ruoskulla aluksi kahden tunnin välein, antibiootin annoin n. 10 tunnin välein. Kolmantena päivänä Sampo alkoi syödä jo osittain itse, lopult alakoi syödä its kokonaan. Nyt Sampon antibiottikuurista on viikko, poika syö täysin itsenäisesti ja hyvällä halulla ja Sampo voi loistavasti. Sampo on saanut kaiken menetetyn painon takaisin ja jopa hiukan lisäpainoakin, poika painaa jo yli 1,5 kiloa nyt 14 viikkoisena!

Ensikodissa ollut Ilves poika päätyi aivan mahtavaan kotiin, ja pienen alkukankeuden jäälkeen Ilveksellä on mennyt uuden kissaveljen kanssa hyvin.
Meillä on myö stullut ensikotiin aivan ihana, 4 vuotias Pörri kissa. Pörri on todella ihmisläheinen, rakastav aja hasukain kissapoika. Pörri tulee loistavasti kaikkien ihmisten kanssa toimeen, ja kaipaa paljon huomiota ja hellyyttä, mutta toisia eläimiä ei Pörrin uudessa kodissa saa olla. Pörri ei ole muita eläimiä kohtaan agressiivinen, mutta Pörri stressaa muista eläimistä valtavasti ja Pörrin hyvinvoinnin kannalta ainoana lemmikkinä olo on varmasti parasta.

Täällä siis ei ole miuta hoitoliasia kuin Pörri, joka on valmis uuuteen kotiin ja Sampo joka muuttaa uuteen kotiin ensiviikolla.

Tässä vielä hiukan kuvia:

Ensiksi ihastuttava Pörri. Pörri on laihtunut kuvista paljon:

Sitten super suloinen pörrö-Sampo

  

 Sampo ja Nobu päikkäreillä :3

Toivotaan että saan taas kiinni bloggailusta, että mulla on paljon kirjoiteltavaa!

Ja lohtu on mulle, että siellä on kaikki sulle...

Ensikodissa ollut Pinkie kissa täytti edellispäivänä vuoden ja menehtyi eilen FIP:iin.

En edes osaa kirjoittaa sitä kuinka pahalta ja epäreiluta sekä riittämättömältä minusta tuntuu. Vaikka tiedän ettei sairautta olisi voinut estää eikä sitä aiheuttanut mikään muu kuin perimä, silti tuntuu siltä etten tehnyt tarpeeksi.

Pinkie oli aivan uskomattoman ihana luonteinen, energinen, iloinen ja avoin pieni kissan alku. Pinkie tuli loistavasti toimeen niin muiden kissojen, koirien kuin ihmistenkin kanssa. En olisi ikinä viikko sitten uskonut että näen Pinkien viimeisen kerran ihan pian ja vielä niin heikossa kunnossa kuin pieni oli.
Pinkie taisteli viimeiseen asti, hänelle jouduttiin antamaan kaksi rauhoittavaa pistosta ennenkuin suostui nukahtamaan.

Ikävä on järjetön, vaikka tiedän että olisin joutunut Pinkiestä luopumaan, mutta en voinut kuvitella että tällä tavalla vaan ajattelin Pinkien saavan ihanan kodin jossa olisi saanut elää arvoisensa, pitkän elämän.
Täkeintä on kuitenkin tietää ettei Pinkie kärsi enää ja tein sen minkä pystyin.
Pinkietä oltaisiin tultu katsomaan ja hakemaan uuteen kotiin eilen. Oli todella raskasta soittaa perheelle ja kertoa, ettei Pinkietä enää ole.

Olen kiitollinen kaikesta siitä mitä sain Pinkien kanssa kokea ja oppia. Mikään ei poista kokemani raskautta, mutta varmasti helpottaa ajan kanssa. Yitän muistaa Pinkien aina omana itsenään, yritän unohtaa sen surullisen ja tuskaisen viimeisen katseen jonka häneltä sain.

Lepää rauhassa, pieni urhea Pinkie.

Keinutan, kuuntelen
sut suojaan peittelen.
Keinutan, myöhä on
jo kuulen aallokon.

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan.

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
Nuku vain jos väsyttää
vielä valvon vierellä.

Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan.
Ja lohtu on mulle
että siellä on kaikki sulle.

Pinkie

Ei tarvinnut meidän odottaa pentusesoniin asti, sillä KISUlle palautui kissa, joka on uudessa kodissaan alkanut hurjasti stressaamaan ja sen seurauksena pissailemaan vääriin paikkoihin. Pinkie on nyt 10kk kiltti mutta aika arka narttukissa joka tulee hyvin toimeen muiden kissojen kanssa.
Katsellaan nyt ainakin aluksi vähän mistä stressi on voisi olla peräisin ja tartutaan tohon pissaongelmaan mikäli se meillä vielä jatkuu. Mulla ei ole koskaan ollut "pisukisua" vaikka edellisestä kodistaan lähtiessä kissan ollaan väitetty sellainen olevan. En tiedä kokeeko kissan yleensä meidän kodin tavallista stressittömämmäksi vai mitä.
Multa lähteneet pennut (Nyyti ja ensimmäisessä "pysyvässä" kodissa Noa) pissasivat ensimmäisinä viikkoine stressin takia sänkyyn meillä ei kumpikaan tehnyt koskaan asioitaan muualle kuin laatikkoon, edes vahingossa :O

Huomen illalla siis saapuu meille tämä pieni kilpparityttö, tulen sitten tutustuttuani Pinkieen kertomaan lisätietoa ja saatte kuviakin.

Tässä kuva Pinkestä KISUn kotia etsivät kansiosta loppuvuodesta 2012

Perustiedot neidistä laitoin jo tuonne "nyt hoidossa" sivulle. Sinnekin tulee lisätietoa, kunhan meille kotiuu ja ollaan tutustuttu.

Edelleen iso kiitos kaikille tuesta!

Kuulumiset

Meillä mennään nyt taas vaan omalla porukalla.
Tove-mamma ei yirtyksistä huolimatta tullut toimeen meidän poikien kanssa vaan stressasi ja passivoitui turhan paljon, niimpä Tove on nyt sijoitettu uuteen, kissattomaan ensikotiin :)

Olen lähinnä hoidellut noita omistuskissojen kodinvaihtoja, eli yksityisten ihmisten kissoille ensikotipaikkoja ja niiden soppareita yms. ja ihan työstä sekin käy, surullisen harvoin silti näen hoidettavasta kissasta kuvaa enempää.

Oonkin nyt miettinyt että jos jatkossa ottaisin ensikotiin vain pentuja ja nuoria loukutettuja, sillä harvoin iäkkäät tai ainoanan lemmikkikissana eläneet kissat tulevat meidän poikien kanssa toimeen.
Harmittaa, sillä omista pojistahan se ei ole kiinni, vaan ne tulokkaat ovat vähän turhan nikeitä poikia kohtaan.
Harmittaa myös siksi, että mulla on iso tarve auttaa aikuisia kissoja ja varsinkin senioreita sillä niiden on vaikeampi löytää ensikoteja, saati sitten pysyvää kotia :/
Noh, kohta on silti "pentusesonki" eli populaatioiden nartuilla on nyt se ihanne aika olla tiineenä ja viimeistään kuuauden päästä on joka tuubi täynnä kodittomia loukutettuja kissanpentuja joten uskoisin että siitä mulle jokunen liikenee ensikotiin :)
Saa meidän "homoparsikunta" taas hoitaa vavvoja! :D

Näillä näkymin ei meidän lauma kasva millään elävällä olennolla nyt hetkeen, joten sen puolesta ensikotisuunnitelmille ei ole estettä. Muutama hoitokoira tässä pyörii, mutta he ovat kaikki tottuneita kissoihin ja tulevat ienosti meillä toimeen :)

Eipä varmaankaan muuta...AINIIN! Kävin moikkaamassa Lulua änen uuden omistajansa luona. Laitoin Lululle viimisen stronghold kuurin ja samalla tutustuin neidin uuteen kotiin (ja omistajaan vään lisää). Lulu oli kotiutunut todella hyvin kuukauden aikana ja vierailusta jäi TOSI yvä mieli! :)

Voisin vähän päivitellä ulkoasua ja kirjoittaa vidoin sen meidän perheen esittelyn. Adjö, ensikertaan! :3

Tove

Meille muutti perjantai illalla uusi ensikotikisu Nasse. Nassesta luovuttiin, koska oli todella pelokas ja arka, varsinkin kovat äänet pelottivat. Perheessä oli monta pientä lasta ja Nasse arkuuttaan sitten asui pitkän aikaa sohvan alla.

Nassen nimi vaihdettiin Toveksi. Mammalla nimittäin on sellainen muumi-olemus. Kasvoiltaan ja ilmeeltään Tove muistuttaa Piisamirottaa ja ulkomuodoltaan muumia, valkoinen, pehmoinen ja pyöreä kun on.
Nimi muutettiin myös kodin etisnnän kannalta, Nasse niminen kissa saattaa mennä nartun etsijöiltä ohi.
Arvoitukseksi jäi kuka on Toven joskus nimennyt Nasseksi, sillä edelliselle omistajalle Tove oli tullut Nassena. Tove oli löytynyt menehtyneen vanhuksen luota ja poliisit olivat toimittaneet Toven eläinsuojelun hoiviin. Ties vaikka poliisit olisivat luulleet pojaksi.

Tove on nyt ollut meillä muutaman päivän ja viettänyt ne makkarissa itsekseen tänään kuitenkin vaihdettiin niin että Tove on tutustumassa muuhun asuntoon ja muut kissat on makkarissa. Tove ei oikein muista kissoista välittänyt, meni aika lukkoon kun näki toisen kissan. Kaikki nyt on käynyt Toven luona pyörähtämässä (osa vahingossa ja osa tarkoituksella) ja kaikista tulee sama reaktio, jopa Lennartista joka ei edes katsonut Toveen päin. Noh, toivotaan että Tove ajan myötä oppii pitämään kavereistaan.

Tove on ihmisiä kohtaan todella ystävällinen, vastaa kun sille juttelee ja tulee kutsusta luokse. Syliin ei vielä anna ottaa, ei varmaan luota vielä tarpeeksi. Jutellessa Tove tulee kyllä heti näkösälle ja jos alkaa silitellä niin Tove polkee tassuillaan lattiaa, kehrää ja puskee kasvoja. Tove myös tykkää nukkua sängyssä.

Eka yö oli aika raskas, Tove itki vuoronperään joko ulos tai kotiin. Kun Tovea huomioi, se meni hetken rapsuttelun jälkeen kantokoppaan itkemään, ihan kuin olis sanonut "Noniin, nyt kyllä viet mut takas KOTIIN!". Tultuaan kopasta Tove meni ikkunalle itkenään :(
Toinen yö meni paljon paremmin, Tove nautti huomiosta seurasta ja rapsutuksista eikä pyytänyt enää ollenkaan ulos.
Ainoa mitä Tove pyytää jatkuvasti on ruoka, ja meneekin ihan mahdottomaksi kun tajuaa että joku menee keittiöön :D Taitaa mammalla olla aina nälkä. Tove onkin persoutensa takia aikalailla johdateltavissa ruoalla.

Päästin nyt Toven muutaman tunnin olkkatiseikkailun jälkeen Lulun olkkarin puolelle, ja Lulu nukkuu tässä mun vieressä. Tove on jo edistynyt sen verran että on näköetäisyydellä Lulusta ja vaan katselee, eikä murise piilossa. Lulu on kyllä niin ihana kissankesyttäjä, sillä ei koskaan murise tai pörhistele takaisin, siirtyy vaan tieltä ja menee hiuan kauemmas seuraamaan tilannetta.

Oo, Lulu asiaakin on!
Lulun on nyt vihdoin tullut aika muuttaa pysyvään kotiin. Lulu tullaan noutamaan torstaina. Tulee kyllä kova ikävä mun mustaa kainalokaveria, Lulu kun on sellainen ihanuus joka viihtyy parhaiten vieressä sohvalla loikoilemassa.
Lulun "kaulapanta projekti" on mennyt tosi hyvin, Lulu ei ole moksiskaan koko pannasta, saati sitten kulkusesta. Mun omat kissat ovat kyllä enemmän hämillään kulkusesta sillä luulevat jonkin lelun kilisevän kun Lulu rapsuttaa itseään.
Huomenna mennään Lulun kanssa rokottuksille ja tarkastukseen.

Mä harjoittelen myös keyskissavastaavan hommaa KISU:lla ja sen on kivaa mutta myös turhauttavaa. On vaikeaa auttaa ihmisiä jotka eivät osaa miettiä kuin sitä omaa ongelmaansa omalta kannaltaan ja näin vaikeuttavat minun mahdollisuuttani auttamiseen. Minusta on ihanaa olla erilaisten kissojen kanssa tekemisissä ja auttaa niitä, mutta joidenkin ihmisten kanssa on vain vaikea toimia. Mikä siinä on, että vaika tekisi mitä työtä eläinten kanssa/hyväksi, joutuu jokatapauksessa vaikeiden ihmisten kohteeksi? On pakko olla "Ihmis-ihmien" vuorovaikuitustaitoinen ym. jos haluaa auttaa eläimiä :D

Kyllä on vaa kissat niin mahtavia otuksia, että ei voi muutakuin ihailla.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, toivotaan että Tove lämpenee myös meidän pojille ja että Lulun uuden kodin kanssa menee hyvin!

Suunnitelmia

Täällä menee vaihtelevasti, mutta pääpiirteissään hyvin.

Enhän mä osannut olla ottamatta uutta ensikotikissaa, varsinkaan kun kyseessä on noin 11 vuotias seniori typy. Olen aina ollut heikkona seniorikissoihin ja senkin takia tietty lämpesin.

Mähän luulin pitkään että kyseessä on kolli, koska kissan nimi on Nasse :O KUKA antaa tyttökissalle nimen Nasse? Ja vielä nätille tyttökissalle!
Tyttö siis muuttaa meille kodinvaihtajana, pelkää perheen pienten lasten aiheuttamaa ääntä ja on tämän takia enimmäkseen joko ulkona tai piilottelee.

Lulu on nyt eläinlääkärin tarkastusta vaille valmis uuteen kotiinsa. Lulu on todella paljon reipastunut ja tullut todella ihmisläheiseksi. Lulu on ihanalla tavalla rauhallinen ja hiljainen ja suurimman osan aikaa nukkuu viekussa ja kehräilee. Lulu on menossa sokealle omistajalle, niin keksittiin sitten että kulkunen Lulun kaulassa helpottaisi arkea huomattavasti. Ostin tänään ihanan vaaleanpunaisen turvalukkopannan ja ollaankin nyt tämä päivä sen käyttöön totuteltu. Aluksi Lulu vähän vierasti pantaa, mutta on tänään käynyt normaalisti syömässä ja jiumassa ja nukkunut ihan normaalisti. Munkki oli enemmän hämillään  pannasta ja varsinkin kulkusesta sinä, munkki jopa koitti leikkiä Lulun kaulassa roikkuvalla kulkusella.

Toivotaan nyt että Nassen kanssa menee hyvin, tässä tällainen nykyisen kodin ottama kuva hänestä laitan sitten lisää kuvia kun niitä saadaan räpsittyä.

Tässä kuva vielä meidän Lulusta joka ensiviikon lopulla pääsee uuteen kotiin.

Ollaan muuten KISUn kanssa Hervannan M&M:n myymälän kissatapahtumassa 9.2. Meillä on myyntipöytä sekä lahjoituskeräys. Jos hyvin käy, niin minulla on Munkki mukana tapahtumassa näytillä. Tervetuloa kaikki"

Ikävä

Anteeksi pitkä hiljaiselo. Mulle tulee aina välillä tälläisiä kirjoituskatkoksia kun tuntuu ettei ole muka mitään kirjoitettavaa.
Kerron vähän meidän kuulumisia tähän alkuun. Meille tosiaan tuli tämä Lulu ensikotihoitoon ja Lulun kanssa menee hienosti. Lulu rakastaa tutustumisen jälkeen kaikkia ihmisiä, on todella avoin ja rauhallinen. Ainoa "tenkkapoo" tuli Lulun suhtautumisessa toisiin kissoihin, mutta nämä mun kollit on kyllä niin hyviä "kissankesyttäjiä" että kissakammoinen Lulu tottui nopeasti muiden kissojen rinnalla elämiseen. Lulu hakeutuu kyllä ihmisen läheisyyteen, muiden kissojen läheisyydestä ei välitä, mutta he kyllä pystyvät nykyään syömään vierekkäin ja nukkumaan samalla sohvalla.

Lulu on nyt saamassa uuden kodin helmikuussa ja olen siitä todella iloinen. Lulun uusi "äippä" on myös rauhallinen ja sosiaalinen joten uskon että he sopivat toisilleen juuri niin hyvin kuin mahdollista :)
Nyt kun kaikki ensikotikissat on saatu turvallisesti uuteen kotiin, voin sitten harkita ottavani uuden jäsenen meidän uuteen laumaan ja ensikotitoiminta menee uuden kissan kotiuttamisen ajaksi jäähylle. Olen kuitenkin todella ylpeä itsestäni ja tekemästäni työstä kaikkien viiden ensikotikissan kanssa. Kiitos vielä kaikille minua tukeneille, kissan uusille omistajille ym. jotka ovat taakkaani helpottaneet. Tuskin tulen silti ensikotitoimintaa koskaan lopettamaan, eli älkää nyt vaan sitä pelätkö!

Sitten siihen asiaan mistä halusin kirjoittaa.
Nyt tuli vastaan ensimmäinen vaikea ensikotikissan luovuttaminen uuteen kotiin. Naava on nimittäin alkanut todella uskaliaaksi ja sosiaaliseksi. Naava on alkanut liikuskelemaan asunnossa muuttomme jälkeen ja ottaa selkeää kontaktia. Meidän kolilauman pääjehu Nobu, kuitenkin jotenkin rasittaa Naavaa, sillä näävä käy vähän väliä härkkimässä Nobua ja saa tappelun aikaiseksi. Tälläinen tappeleminen ja välien tulehduttaminen ei tee hyvää Naavan sosialisoitumiselle, joten päätin että Naava on saata uuteen kotiin pian.
Sain kuin sainkin Naavalle parhaan mahdollisen kodin samasta perheetä kuin minne Noa (nykyään Moore) meni muutama kuukausi sitten.Olen tietysti todella onnellinen, sillä Naavan otti perhe johon todella luotan ja joista tiedän että he osaavat aran kissan kanssa toimia.
Hämmästyin vain itse todella paljon voimakasta tunnettani Naavan jatetyäni sillä aikaisempien luovutettavien kissojen kohdalla olen ollut vain hetken hiukan haikealla mielellä, mutta se olo on väistynyt melkein heti sillä olen ollut niin myötäonnellinen siitä että kissa saa hyvän kodin ja perhe saa mitä ihanimman kissan. Yleensäkin (hoito)kissasta luopuminen ei ole minulle vaikeaa, kun tiedän että se on kissalle paras vaihtoehto ja että saan sen kautta auttaa uusia hädässä olevia kissoja.

Naava kuitenkin on mulle jotenkin todella läheinen. En kuitenkaan ajatellut sen luovuttamisen olevan mitenkään vaikeaa, ainakaan NÄIN vaikeaa, ennenkuin kurvasimme uuden kodin pihasta autolla pois. Tuntui samalta kuin rakkaan kissan lopettamisen jälkeen, en pysty lopettamaan itkemistä millän. Vaikka tiedän että saan mennä katsomaan Naavaa niin paljon kuin tahdon ja tiedän että sillä on paras mahdollinen koti. Naava vaan jotenkin...on niin oma persoonansa. Tutstuin Naavaan todella hyvin ja Naavan kanssa oli helppo olla, vaikka ei antanutkaan koskea itseensä. Sellanen kissa johon ei ole fyysistä kosketusta mutta henkinen kosketus on todella voimakas.

Noh, jokaiselta kissalta oppii jotakin ja se on tärkeintä. Naavalta opin sen, ettei kissan tarvitse olla jatkuvasti sylissä tai edes näkyvillä että siihen voi kiintyä lujastikkin.
Luopuminen on kuitenkin osa elämää ja se tulee jokaisen rakkauden kohdalla vastaan, joskus luopumisella osoitetaan myös rakkautta. Nyt pitää vaan antaa itselle lupa olla hetken aikaa surullinen ja sitten vaan kohti uusia seikkailuja! Naava en kuitenkaan unohda, ihanaa astiakaappimörköäni :3

"kiitos

kun olit totta hetken

nyt mun täytyy tästä jatkaa

vierelläni teet loppuretken

vaikka se ois kuvitelmaa"