31. tammikuuta 2013

Suunnitelmia

Täällä menee vaihtelevasti, mutta pääpiirteissään hyvin.

Enhän mä osannut olla ottamatta uutta ensikotikissaa, varsinkaan kun kyseessä on noin 11 vuotias seniori typy. Olen aina ollut heikkona seniorikissoihin ja senkin takia tietty lämpesin.

Mähän luulin pitkään että kyseessä on kolli, koska kissan nimi on Nasse :O KUKA antaa tyttökissalle nimen Nasse? Ja vielä nätille tyttökissalle!
Tyttö siis muuttaa meille kodinvaihtajana, pelkää perheen pienten lasten aiheuttamaa ääntä ja on tämän takia enimmäkseen joko ulkona tai piilottelee.

Lulu on nyt eläinlääkärin tarkastusta vaille valmis uuteen kotiinsa. Lulu on todella paljon reipastunut ja tullut todella ihmisläheiseksi. Lulu on ihanalla tavalla rauhallinen ja hiljainen ja suurimman osan aikaa nukkuu viekussa ja kehräilee. Lulu on menossa sokealle omistajalle, niin keksittiin sitten että kulkunen Lulun kaulassa helpottaisi arkea huomattavasti. Ostin tänään ihanan vaaleanpunaisen turvalukkopannan ja ollaankin nyt tämä päivä sen käyttöön totuteltu. Aluksi Lulu vähän vierasti pantaa, mutta on tänään käynyt normaalisti syömässä ja jiumassa ja nukkunut ihan normaalisti. Munkki oli enemmän hämillään  pannasta ja varsinkin kulkusesta sinä, munkki jopa koitti leikkiä Lulun kaulassa roikkuvalla kulkusella.

Toivotaan nyt että Nassen kanssa menee hyvin, tässä tällainen nykyisen kodin ottama kuva hänestä laitan sitten lisää kuvia kun niitä saadaan räpsittyä.



Tässä kuva vielä meidän Lulusta joka ensiviikon lopulla pääsee uuteen kotiin.


Ollaan muuten KISUn kanssa Hervannan M&M:n myymälän kissatapahtumassa 9.2. Meillä on myyntipöytä sekä lahjoituskeräys. Jos hyvin käy, niin minulla on Munkki mukana tapahtumassa näytillä. Tervetuloa kaikki"

2 kommenttia:

  1. Mullekin tuli ekana Nassesta setä mieleen kappas. ehkä tää on joku 80-luvulla syntyneiden juttu.. ihanaa että se pääsi teille hoitoon.

    -jade.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kissoja molemmat :)

    VastaaPoista