Täällä menee vaihtelevasti, mutta pääpiirteissään hyvin.
Enhän mä osannut olla ottamatta uutta ensikotikissaa, varsinkaan kun kyseessä on noin 11 vuotias seniori typy. Olen aina ollut heikkona seniorikissoihin ja senkin takia tietty lämpesin.
Mähän luulin pitkään että kyseessä on kolli, koska kissan nimi on Nasse :O KUKA antaa tyttökissalle nimen Nasse? Ja vielä nätille tyttökissalle!
Tyttö siis muuttaa meille kodinvaihtajana, pelkää perheen pienten lasten aiheuttamaa ääntä ja on tämän takia enimmäkseen joko ulkona tai piilottelee.
Lulu on nyt eläinlääkärin tarkastusta vaille valmis uuteen kotiinsa. Lulu on todella paljon reipastunut ja tullut todella ihmisläheiseksi. Lulu on ihanalla tavalla rauhallinen ja hiljainen ja suurimman osan aikaa nukkuu viekussa ja kehräilee. Lulu on menossa sokealle omistajalle, niin keksittiin sitten että kulkunen Lulun kaulassa helpottaisi arkea huomattavasti. Ostin tänään ihanan vaaleanpunaisen turvalukkopannan ja ollaankin nyt tämä päivä sen käyttöön totuteltu. Aluksi Lulu vähän vierasti pantaa, mutta on tänään käynyt normaalisti syömässä ja jiumassa ja nukkunut ihan normaalisti. Munkki oli enemmän hämillään pannasta ja varsinkin kulkusesta sinä, munkki jopa koitti leikkiä Lulun kaulassa roikkuvalla kulkusella.
Toivotaan nyt että Nassen kanssa menee hyvin, tässä tällainen nykyisen kodin ottama kuva hänestä laitan sitten lisää kuvia kun niitä saadaan räpsittyä.
Tässä kuva vielä meidän Lulusta joka ensiviikon lopulla pääsee uuteen kotiin.
Ollaan muuten KISUn kanssa Hervannan M&M:n myymälän kissatapahtumassa 9.2. Meillä on myyntipöytä sekä lahjoituskeräys. Jos hyvin käy, niin minulla on Munkki mukana tapahtumassa näytillä. Tervetuloa kaikki"
Anteeksi pitkä hiljaiselo. Mulle tulee aina välillä tälläisiä kirjoituskatkoksia kun tuntuu ettei ole muka mitään kirjoitettavaa.
Kerron vähän meidän kuulumisia tähän alkuun. Meille tosiaan tuli tämä Lulu ensikotihoitoon ja Lulun kanssa menee hienosti. Lulu rakastaa tutustumisen jälkeen kaikkia ihmisiä, on todella avoin ja rauhallinen. Ainoa "tenkkapoo" tuli Lulun suhtautumisessa toisiin kissoihin, mutta nämä mun kollit on kyllä niin hyviä "kissankesyttäjiä" että kissakammoinen Lulu tottui nopeasti muiden kissojen rinnalla elämiseen. Lulu hakeutuu kyllä ihmisen läheisyyteen, muiden kissojen läheisyydestä ei välitä, mutta he kyllä pystyvät nykyään syömään vierekkäin ja nukkumaan samalla sohvalla.
Lulu on nyt saamassa uuden kodin helmikuussa ja olen siitä todella iloinen. Lulun uusi "äippä" on myös rauhallinen ja sosiaalinen joten uskon että he sopivat toisilleen juuri niin hyvin kuin mahdollista :)
Nyt kun kaikki ensikotikissat on saatu turvallisesti uuteen kotiin, voin sitten harkita ottavani uuden jäsenen meidän uuteen laumaan ja ensikotitoiminta menee uuden kissan kotiuttamisen ajaksi jäähylle. Olen kuitenkin todella ylpeä itsestäni ja tekemästäni työstä kaikkien viiden ensikotikissan kanssa. Kiitos vielä kaikille minua tukeneille, kissan uusille omistajille ym. jotka ovat taakkaani helpottaneet. Tuskin tulen silti ensikotitoimintaa koskaan lopettamaan, eli älkää nyt vaan sitä pelätkö!
Sitten siihen asiaan mistä halusin kirjoittaa.
Nyt tuli vastaan ensimmäinen vaikea ensikotikissan luovuttaminen uuteen kotiin. Naava on nimittäin alkanut todella uskaliaaksi ja sosiaaliseksi. Naava on alkanut liikuskelemaan asunnossa muuttomme jälkeen ja ottaa selkeää kontaktia. Meidän kolilauman pääjehu Nobu, kuitenkin jotenkin rasittaa Naavaa, sillä näävä käy vähän väliä härkkimässä Nobua ja saa tappelun aikaiseksi. Tälläinen tappeleminen ja välien tulehduttaminen ei tee hyvää Naavan sosialisoitumiselle, joten päätin että Naava on saata uuteen kotiin pian.
Sain kuin sainkin Naavalle parhaan mahdollisen kodin samasta perheetä kuin minne Noa (nykyään Moore) meni muutama kuukausi sitten.Olen tietysti todella onnellinen, sillä Naavan otti perhe johon todella luotan ja joista tiedän että he osaavat aran kissan kanssa toimia.
Hämmästyin vain itse todella paljon voimakasta tunnettani Naavan jatetyäni sillä aikaisempien luovutettavien kissojen kohdalla olen ollut vain hetken hiukan haikealla mielellä, mutta se olo on väistynyt melkein heti sillä olen ollut niin myötäonnellinen siitä että kissa saa hyvän kodin ja perhe saa mitä ihanimman kissan. Yleensäkin (hoito)kissasta luopuminen ei ole minulle vaikeaa, kun tiedän että se on kissalle paras vaihtoehto ja että saan sen kautta auttaa uusia hädässä olevia kissoja.
Naava kuitenkin on mulle jotenkin todella läheinen. En kuitenkaan ajatellut sen luovuttamisen olevan mitenkään vaikeaa, ainakaan NÄIN vaikeaa, ennenkuin kurvasimme uuden kodin pihasta autolla pois. Tuntui samalta kuin rakkaan kissan lopettamisen jälkeen, en pysty lopettamaan itkemistä millän. Vaikka tiedän että saan mennä katsomaan Naavaa niin paljon kuin tahdon ja tiedän että sillä on paras mahdollinen koti. Naava vaan jotenkin...on niin oma persoonansa. Tutstuin Naavaan todella hyvin ja Naavan kanssa oli helppo olla, vaikka ei antanutkaan koskea itseensä. Sellanen kissa johon ei ole fyysistä kosketusta mutta henkinen kosketus on todella voimakas.
Noh, jokaiselta kissalta oppii jotakin ja se on tärkeintä. Naavalta opin sen, ettei kissan tarvitse olla jatkuvasti sylissä tai edes näkyvillä että siihen voi kiintyä lujastikkin.
Luopuminen on kuitenkin osa elämää ja se tulee jokaisen rakkauden kohdalla vastaan, joskus luopumisella osoitetaan myös rakkautta. Nyt pitää vaan antaa itselle lupa olla hetken aikaa surullinen ja sitten vaan kohti uusia seikkailuja! Naava en kuitenkaan unohda, ihanaa astiakaappimörköäni :3
