6. lokakuuta 2012

Tänään on ollut ihan ok päivä taas. Mun oma masenus vaan hiukan syö tunnelmaa omasta puolesta, mutta pentujen osalt akaikki on paremmin kuin hyin. Kaikki miululaiset ovat syöneet ja laatikoineet ihan hyvin, Nuka vaan juo mun mielestä yllättävän paljon. Mutta se silti syö kuivanappuloitakin melkoisesti, voi olla että sitä vaan ajnottaa ne enmmän kuin muita. Meillä oli täällä vieras, tehtiin ompupiirakaa ja vieras oli aika kovaääninen, mutta eipä tuo pentuja ainakaan haitannut. Kaikki leikki ihan normaalisti kun niitä leikitti.

Lennartti myös pääsi vahingossa keittiöön, eikä oikein ollut moksiskaan vavvoisya, jotka kaikki pyöri sen ympärillä, nuuski, puski ja pyysi leikkimään. Lennart ei ollut keittiössä kauaa, vaan lähti ihan omatoimisesti pois. Ihan hyvä fiilis jäi noiden kohtaamisesta, mutta en pystyis kuvittelemaankaan mitä seurais jos Munkki tonne joutuis egoilemaan :D

Naava mua huolestutaa aika paljon. En tieä etä onko sillä kipuja vai rasittaako noi pienet vaan sen hermoja jotenkin, mutta se käy ihan huvikseen välillä pentujen, varsinkin Nyytin kimppuun. Syömässä ja juomassa Naava käy harvoin sillä pysyttelee lähestulkoon vain pöydällä ja hengittääkin jotenkin raskaasti. Toivottavasti Naava on kunnossa ja saa uuden hyvän kodin pian.

Tässä taas kuvia, en voi olla kuvailematta noita, on ne niin ihastuttavia!





Nuka ei millään ehtinyt poseeraamaan, sillä varpaat oli likaiset!

 Pikku Nyyti-nyytinen meni myös leikkiin mukaan






















Ilmeillä :D












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti