21. lokakuuta 2012

Kuulumiset

Tänne kuuluu hyvää, arki rullaa aikalailla kivuttomasti. Oon ollut nyt viikon verran flunssassa joten kaikki tulee suoritettua silleen puoliks ja melkein, mutta ihan hyvin ollaan pärjätty. On ollut hirveän hiljaista sen jälkeen kun Nuka ja Noa saivat kodin ja Naava on ollut yksin keittiössä. Nyyti tässä pyöri ja sen kanssa rallataan ja leikitään ym. mutta aika rauhallista on tytskän meno. Naava on todela hiljainen ja huomamaton kaveri ja toivoisin Naavalle pian uutta kotia, että saisi olla muuallakin kuin keitiössä. Luulisin myös, että Naava tarvitsisi kissattoman kodin, ainakin toistaiseksi sillä Naava ei oikein uskalla täällä meillä ianakaan uiden kissojen aikana liikkua. Joten olisi hyvä, että Naava tutustuisi uuteen kotiin rauhassa ja opettelisi elämään ihmisen kanssa asunnossa ja sittenkoitettaisiin hyväksyisiko Naava kaveria.

Nyyti on kova tyttö kehräämään ja syömään. Nyyti on myös aikalailla kaikessa mukana mitä yehdään, jos ei ihan sekaan tule, niin katselee mielenkiinnolla hyvän matkan päästä. Kun istu rauhassa niin Nyyti saattaa ihan itsekseenkin tulla viereen kehräämään ja antaa silittää. Nyyti myös kutee usein kutsusta luokse, mutta esim kävellessä Nyyti pelkä ja menee piiloon ja syliin nostaminen ei onnistu vielä ollenkaan. Viimeyönä kuitenkin Nyyti tuli Nobun kanssa mun viereen muutamaks tunniks nukkumaan niin, etä Nobu oli kainalossa ja Nyyti nukkui mun hiusten seassa tyynyllä. On se vaan asenne tyttö toi Nyytskä, en millään raaskisi luopua siitä :<

Meillä on täällä pian iltapala aika :3 Eli seuraaviin kuulumisiin saakka, heippa!

Nyytskä ja Munkki ottaa päikkäreitä. Huomaa Munkin nurinpäin pussailtu korva :3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti